Delta lopettaa Ladan maahantuonnin

Delta Motor Group Oy (Delta) on päättänyt lopettaa uusien Lada-autojen maahantuonnin. Yhtiö toimi Ladan maahantuojana vuodesta 1971, mutta viimeiseen kahteen vuoteen Delta ei ole solminut vuosisopimuksia uusien Lada-autojen maahantuonnista. Siteet Lada-tehtaaseen heikkenivät edelleen vuonna 2010, jolloin Delta osti loput osakkeensa (5 %) vähemmistöomistajaltaan Lada International Ltd:ltä. Maahantuonnin päättymisellä ei ole vaikutusta Lada-autojen huoltotoimintojen jatkumiseen yhtiön vähittäiskaupassa, Delta Autossa.

”Tämä osoittaa, että keskitymme jatkossa entistä vahvemmin ydinbrändeihimme eli Kiaan, Mitsubishiin ja Mazdaan”, perustelee Deltan toimitusjohtaja John Costin päätökseen johtaneita syitä.

Suomessa Ladalla on historialliset juuret. Merkin kulta-aikoina 1970-80-luvun taitteessa Lada piti paikkaa Suomen myydyimpänä autona yli 10 000 kpl rekisteröinnillä. Suomessa viimeksi myydyt mallit olivat legendaarinen maastoauto Lada Niva ja perhefarmari Lada 117 STW.

» Delta 75 vuotta Suomen automarkkinoilla